Crambe maritima
Suomalainen luonnonkanta lounaissaaristosta. Monivuotinen kaalinsukuinen merenrantakasvi, jonka soisi upeiden käyttö- ja koristearvojensa takia yleistyvän myös puutarhoissa. Viihtyy auringossa tai puolivarjossa, kosteassa tai normaalissa maassa. Merikaalin luontaiset kasvupaikat ovat hiekkaisia tai somerikkoisia, mutta se näyttää kasvavan hyvin myös savimaassa.
Merikaalin kevätversot ovat herkullisia sellaisenaan tai kevyesti kypsennettyinä. Pehmeimpiä, mehukkaimpia ja aikaisimpia versoja saadaan valkaisemalla eli peittämällä juuri kasvunsa aloittaneet versot esimerkiksi isolla mustalla ämpärillä, jonka alla on paitsi pimeää myös lämpimämpää kuin ulkopuolella. Muutaman viikon pimeässä kasvaneet versot (ks. kuva) on todellinen gourmet-herkku!
Syyskylvö tai noin 2 kk:n kylmäkäsittely varmistaa siementen hyvän taimettumisen. Taimettuminen on vielä tasaisempaa, jos siementen kova ulkokuori (joka on kasviopillisesti litu) rikotaan varovasti esimerkiksi sekatöörien kärjillä ennen kylmäkäsittelyä. Kylmäkäsittelyn voi toteuttaa esimerkiksi siten, että laitetaan vuorokauden liotetut siemenet kannellisessa rasiassa tai purkissa jääkaappiin ja huuhdellaan niitä pari kertaa viikossa. Kylmäkäsittelyn onnistumisen kannalta on tärkeää, että lämpötila on (ainakin enimmäkseen) +1…+5 astetta. Siemenet voi myös kylvää pohjareiälliseen ruukkuun tai astiaan talvella ja ”piilottaa” astian lumen alle odottamaan kevättä.
Kylmäkäsitellyt siemenet kannattaa kylvää ensin ruukkuihin, koska alkukehitys on melko hidasta. Taimet istutetaan lopulliselle kasvupaikalleen myöhemmin kesällä siten, että ne ehtivät juurtua kunnolla ennen talvea. Istutusetäisyys noin 50 cm. Myöhemmin kasvia voi lisätä myös jakamalla juuriversoista.
Suomalaisia luomusiemeniä (FI-EKO-102). Annos noin 20 siementä riittää noin kymmeneen kasviin.