,

Avomaan- ja ruukkutomaatti Evakko, luomu

3,90  sis. alv

Koristelajike. Avomaanviljelyyn sopiva maatiaislajike, jonka kerrotaan tulleen evakkojen mukana Karjalasta. Muutaman kesän kokemusten perusteella lajike on kokoonsa nähden suurisatoinen ja terve. Lajikkeella on normaalikokoiset, pyöreät punaiset hedelmät. Lajike ei ole EU:n vihanneslajikeluettelossa, eikä sen siemeniä siten saa markkinoida vihannesten tuottamiseen. Suomalaisia luomusiemeniä (FI-EKO-102). Annos n. 10 siementä. (Lisätietoja ja tarkemmat viljelyohjeet alla.)

Varasto loppu

Solanum lycopersicum

Koristelajike. Avomaanviljelyyn sopiva maatiaislajike, jonka kerrotaan tulleen evakkojen mukana Karjalasta. Siementarhaan hankittu Maatiainen ry:n kautta. Kasvit jäävät pienikokoisiksi ja niitä voidaan kasvattaa tuettuna tai maanmyötäisesti esimerkiksi mansikkakankaan tms. päällä, jolloin hedelmät pysyvät puhtaina. Sopii myös ruukkukasvatukseen. Muutaman kesän kokemusten perusteella lajike on kokoonsa nähden suurisatoinen ja terve. Lajikkeella on normaalikokoiset, pyöreät punaiset hedelmät.

Taimikasvatus huhtikuun alusta lähtien, noin 7-8 viikkoa ennen ulosistusta. Kylvösyvyys noin 5-10 mm, itämisen optimilämpötila +22…27 °C, taimettumisen jälkeen alempi. Karaistut taimet istutetaan ulos viimeisten hallojen jälkeen.

Lajike ei ole EU:n vihanneslajikeluettelossa, eikä sen siemeniä siten saa markkinoida vihannesten tuottamiseen.

Suomalaisia luomusiemeniä (FI-EKO-102). Annos n. 10 siementä.